Ideoista teoksi-Toiveiden toteuttajat

Loppuvuoden kyselyistä on edetty remppasuunnittelun seuraavaan vaiheeseen eli toiveiden toteuttamiseen käytännössä, siinä meillä ovat apuna toiveiden toteuttajat rakennusarkkitehti Nina Kosola ja arkkitehti Osmo Karttunen. Nyt myös te bloginlukijat voitte tutustua heihin. =)

IMG_5088

Kerro jotain itsestäsi. Motto, lempiväri, harrastukset…

Nina: Pukeudun mielelläni arkkitehtuurisen raikkaaseen mustaan, mutta ympäristössäni haluan nähdä ja kokea värejä. Värioppi on mennyt selkäytimeen jo lapsuudessa alkaneen akvarellimaalauksen myötä. Pidän enemmän paletin kirkkaammista sävyistä murrettujen sijaan.

Osmo: Motto: tämä on vain arkkitehtuuria, mutta pidän siitä. Minulle arkkitehtuuri on sekä työ että harrastus. Työpäivät tahtovat venyä pitkiksi, eikä aika tahdo riittää kuin lastenlasten kanssa toimimiseen. Pyöräilemään on kyllä aika-ajoin päästävä, lähiympäristöön ja Eurooppaan.

Millaisia projekteja olet tehnyt aikaisemmin?

Nina: Olen suunnitellut arkkitehtonisia ratkaisuja ja sisustuksia niin pienkohteiden kuin julkisten rakennustenkin suhteen. Lähellä sydäntä on herättää uudelleen henkiin vanhoja rakennuksia ja antaa niille uusi elämä. Suunnittelun lisäksi työhöni on kuulunut myös ammatillista opettamista ammattikorkeakoulussa.

Osmo: Toimiminen pienehkössä omassa toimistossa Joensuun kaltaisella paikkakunnalla on mahdollistanut sen, että työkanta on kattanut lähes kaikkea mahdollista arkkitehtisuunnittelun toimialaan liittyvää; julkisia kohteita, asuntoja, entisöintiä, hankesuunnittelua, sisustuksia, näyttelyitä, ympäristötaidetta, kirjoja. Joensuun kirjastoa olen ollut kehittämässä usean vuoden aikana. Suurin kirjastohanke on ollut ammattikorkeakoulun Tikkarinteen kirjaston suunnittelu.

Mikä on ollut hauskin projektisi urasi aikana?

Nina: Hauskinta ja antoisinta on ollut suunnitella koti yhdessä avopuoliso Arto Liimatan kanssa itsellemme vanhaan osuuskauppaan. Oma kohde mahdollisti erilaisten sisustusmateriaalien -ja ratkaisujen kokeilun aaltoilevasta sisäkatosta tatamihuoneeseen. Ja parasta tietysti on ollut päästä itse nauttimaan jo kymmenen vuoden ajan oman suunnittelun hedelmistä!

Osmo: Kaikessa työssä on ollut tärkeätä tekemisen ilo. Se syntyy idealismista, että pystyisi parantamaan maailmaa pieni palanen kerrallaan yhteistyössä kohteen käyttäjien, tilaajien ja yhteistyökumppanien kanssa. Ja siitä, että on lapsenomaisen innostunut työstään. Käsillä olevat projektit ovat siinä mielessä hauskimpia, ettei niistä vielä tiedä millainen on lopputulos.

Minkä rakennuksen olisit itse halunnut suunnitella?

Nina: Arkkitehtonisesta näkökulmasta minua kiinnostaa eniten pienten kohteiden suunnittelu. Aikoinaan arkkitehti Reima Pietilä -ja vaimonsa Raili Pietilä suunnitteli sisarelleen Tuulikki Pietilälle ja tämän elämänkumppanille Tove Janssonille pienen mökin saareen ottaen huomioon asukkaiden kaikki toiveet pienissä tiloissa nenäliinojen säilytyspaikasta lähtien. On kiinnostavaa suunnitella kompaktisti ja kuitenkin käytännöllisesti ja esteettisesti. Mutta jos puhutaan jostain olemassa olevasta -tai suunnitteilla olevasta rakennuksesta, olisin mieluusti suunnitellut Tampereen taidemuseon laajennusrakennuksen. Tein aiheesta oman version opintoihini liittyen.

Osmo: Aina on ollut valtaisa pettymys kun ei suunnittelu- tai tarjouskilpailussa ole saanut voittoa tai tehtävää suorittaakseen. Innostavia töitä on kuitenkin riittänyt, joten ei ole kannattanut jäädä murehtimaan saamattomia kohteita.

Minkälainen suhde siulla on kirjastoon ja lukemiseen?

Nina: Kirjat, lukeminen ja kirjastot ovat intohimoni. Luen niin suomalaista kuin käännöskirjallisuuttakin, kevyempää kirjallisuutta, klassikoita ja tietokirjojakin. Viime vuoden lukusaldo oli 117 kirjaa. Kirjasto on aina ollut tärkeä ja rakas paikka eri paikkakunnilla asuessani. Pidän parhaillani kotikuntani kirjastossa lukupiiriä, jossa voi vaihtaa ajatuksia saman kirjan lukeneiden ihmisten kanssa.

Osmo: Kirjasto on ollut lapsesta saakka minulle tärkeä. Pienestä pitäen olen ollut kirjaston vakioasiakas. Alan sisäpiiriin pääsin Tampereella arkkitehtiopintojen aikana, jolloin oman alan piirissä liikkumisen lisäksi ystävissä oli lauma kirjastotieteen opiskelijoita. Lukemisen määrä vaihtelee suuresti, mutta jokailtaisesta lukemisesta ennen nukkumaanmenoa en luovu.

alastalo

Suosikki kirja?

Nina: Monien vaikeana pitämä Volter Kilven Alastalon salissa nousee suosikikseni upean kielen ja kielikuvien ansiosta.

Osmo: Suosikkikirjaa en osaa nimetä. Viime aikoina olen lukenut Viron historiaa ja siihen liittyviä muistelmia.

Minkälainen siun unelma kirjasto olisi?

Nina: Miun unelmakirjastossa olisi ”karkkia silmille” arkkitehtuuri, jossa olisi käytetty monipuolisesti puuta ja kontrastina teollisen rakentamisen elementtejä, kuten raakaa betonia, lasia ja terästä. Kirjastossa olisi avaruutta ja tilaa olla. Tunnelma olisi rento, lämmin ja kaikkia aisteja huomioiva. Tilat mahdollistaisivat niin lehden äärellä jutustelun kaverin kanssa latte-mukien äärellä kuin myös hiljaisen vetäytymisen omaan soppeen siltä tuntuessa.

Osmo: Olen vanhan kansansivistysaatteiston kannattaja. Kirjaston pitäisi välittää kulttuuria, sivistystä, tietoa, taidetta ja ymmärrystä. Tätä varten se tarvitsee viihtyisät, kutsuvat ja monipuolisen toiminnan mahdollistavat tilat ja tekniikan.

Mitä asioita toivot uudelta lasten- ja nuortenosastolta?

Nina: Toivon, että uusi lasten- ja nuortenosasto inspiroi eri ikäisiä lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan viihtymään kirjastossa ja löytämään omat tapansa nauttia kirjastosta, kirjoista ja muusta kirjaston annista.

Osmo: Toivon, että yhdessä ideoiden löydämme osastolle uuden ilmeen ja roolin, joka palvelee tehtäväänsä, joustaa vielä tulevien uusien ajatustenkin mukaan ja on innostava työympäristö. Ja että se osoittaa tarpeellisuutensa päättäjienkin suuntaan.

 

Haastattelun laati

-Roosa I.-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s