Aihearkisto: Teollisuusvakoilua

Kirjasto liikkuu eli kirjastolaiset maailmalla – Osa 2

Toisella tutustumisretkellä vierailimme Länsi-Suomessa ja naapurimaan puolella Uumajan kirjastossa.

Seinäjoki, Vaasa, Uumaja 055

Ensimmäisenä tällä turneella oli vuorossa Seinäjoki. Kirjaston värit vangitsivat katseen eri tiloihin ja hurmaaviin lukusoppeihin. Myös kirjaston portaat olivat ihanat. Kaikkein parasta allekirjoittaneen mielestä olivat kuitenkin opasteet. Selkeät isot tarrat seinissä, jotka kertovat asiakkaalle sen mitä on missäkin. Tästä myö otetaan opiksi, Seinäjoki!

Vaasassa pääsimme myös nauttimaan värikkäästä kirjastotilasta. Kuten Seinäjoella, myös täällä on panostettu opasteisiin. Kaikki ovat kolmella eri kielellä. Värejä käytetään symboloimaan erilaisia palveluita. Sen lisäksi lasten-ja nuortenosaston kylteissä seikkailee sama sammakko kuin muissakin kirjaston materiaaleissa. Lastenosastolle sijoitetun akvaarion elämää on mukava seurata. Vaasa teiltä myö otetaan tilojen yllätyksellisyys!


Matkamme viimeinen etappi oli Uumajan kirjasto. Ja kyllä se nyt vaan niin on että ruotsalaiset ovat meitä edellä myös tässäkin asiassa. Tekniikkaa on enemmän, palvelut ovat kattavampia ja kokoelmat laajempia. kirjastossa löytyy omaa aineistoa esimerkiksi erilaisista vammoista kärsiville lapsille esim. koskettelukirjat, viittomakielen kirjat jne.

Se mikä yhdistää kaikkia vierailujen kirjastoja on värien käyttö. Kyllä se nyt vaan niin on, että harmaa tuntuu olevan last season. Mitä mieltä olet, mikä näistä vierailluista kirjastoista miellytti siun silmää eniten? Mitä ois hyvä kopioida maailmalta? Kommentteja kehiin!

-Roosa. I.-

Mainokset

Kirjasto liikkuu eli kirjastolaiset maailmalla – Osa 1

Kävimme tutustumassa eri kirjastoihin Suomessa saadaksemme uusia ideoita ja näkökulmia tulevaan remonttiin. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Tampereen Metsossa, jossa ihailimme arkkitehtuuria ja nykyteknologiaa. En ollut itse käynyt tässä kirjastossa aikaisemmin, mutta sain sen kuvan, että remontissa oli kunnioitettu alkuperäistä arkkitehtipariskuntaa. Sisustuksen teemat olivat hyvin maanläheiset, joista yhtenä esimerkkinä vihreät kiemurtelevat hyllyt.
Olimme vaikuttuneita heidän pelihuoneestaan, jossa oli neljän pelitietokoneen lisäksi PS4 -konsoli. Pelaamiselle oli hienosti laaditut säännöt ja hyvät tilat. Tästä varmasti otamme mallia.

Toinen päivä vietettiin Lahdessa, jossa remontti oli vasta saatu valmiiksi aikuisten osaston osalta. Lasten ja nuorten osasto siellä on remontoitu muutamia vuosia sitten. Lasten osastolla oli käytetty paljon värejä ja itseäni innosti olemassa olevien pylväiden naamiointi puiksi. Laitettiin korvan taakse:) Aikuisten osastolla oli käytetty lattialla muotoonleikattuja mattoja ja riippuvia valaisimia. Tykkäsin itse niistä kovasti.

Kolmantena päivänä rantauduimme pääkaupunkiseudulle. Espoon Ison Omenan kauppakeskuksessa on palvelutori, jossa kirjasto sijaitsee mm. Kelan ja neuvolan kanssa samoissa tiloissa. Omenasta jäi mieleen hyvä opastekartta (joka onkin erityisen tärkeä tuollaisessa tilassa) ja Katri Kirkkopellon hurmaavat kuvat lastenosastolla.

Entressessä oli ajateltu paljon hyllyjen siirreltävyyttä ja panostettu nuorten omaan tilaan kirjastossa. Jos nuoria hengailee paljon kirjastossa, on mielekästä että heillä on siellä tekemistä. Kirjat ovat tällöin toissijainen asia. Toki niitäkin oli tarjolla niitä haluaville. Lastenosastolla taas oli satutila, jossa saa vaikka pyöriskellä lattialla, jos huvittaa.

IMG_4804

Martinlaakso oli mukava pikkukirjasto, jossa oli tehty remonttia palvelumuotoilulla ja asiakkaiden ehdoilla. Mentiin siis katsomaan mihin suuntaan asiakkaat olivat heitä ohjanneet. Selkeyteen ja monikäyttöisyyteen olisi mielestäni oikea vastaus. Tiloissa oli paljon liikuteltavia asioita ja sen voisi halutessaan siirtää aivan uuteen järjestykseen.

Kokonaisuutena matka oli hyvin antoisa sekä tilasuunnittelun että kirjaston kehittämisen kannalta. Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa!

Terkuin, Henna K